Ajankohtaista

Case Linnan Kehitys Oy – ”Yritystemme kansainvälistymiseen keskityttiin huomioiden koko kv-polku ja yksilölliset tarpeet”

Linnan Kehitys

East Consulting ja Linnan Kehitys toimivat yhteistyössä Russia Business Point -hankkeessa runsaan kahden vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena oli kehittää olemassa olevasta Hämeenlinnan Venäjä-palvelusta sekä Hämeenlinnan Pietarin edustustosta Hämeenlinnan, Janakkalan, Forssan ja Riihimäen pk-yrityksiä keskitetysti palveleva Venäjä-palvelupiste. Hankkeen kohderyhmänä olivat erityisesti kasvuhakuiset ja -kykyiset pk-yritykset, jotka halusivat etabloitua Venäjän markkinoille sekä liiketoiminnan kasvua hakevat Venäjän markkinoilla jo olleet pk-yritykset.

hlow-kanervisto-anastasia-180x180

Kysyimme Linnan Kehitys Oy:n yrityskehittämisestä ja kansainvälistymisestä vastaavalta Anastasia Kanervistolta projektin tuloksista ja toteutuksesta kanssamme. 

Mitä hyötyä projektista oli ja millaisia konkreettisia tuloksia projekti tuotti?

Hankkeen aikana yritykset saivat monipuolista palvelua, jolla edistettiin yritysten etabloitumista Venäjän markkinoille ja autettiin jo Venäjän markkinoilla olevia yrityksiä esim. etsimään uusia yhteistyökumppaneita ja parantamaan markkinointiaan ja myyntiään Venäjällä.

Hankkeessa 42 yritystä sai apua viennin avaamiseen sekä kv-edellytystensä parantamiseksi. Koska kansainvälistyminen on pitkä prosessi ja iso investointi yrityksille, tulosten konkretisoituminen vaatii aikaa. Hankkeessa järjestettiin esimerkiksi ajankohtaisia valmennuksia yrityksille liittyen liiketoimintakulttuuriin, neuvottelutaitoihin, myyntiin ja markkinointiin sekä sertifiointeihin ja tullaukseen liittyen. Yrityksille tarjottiin yhteistyössä East Consultingin kanssa konkreettisia kv-palveluja Pietarissa. Lisäksi Pietarin edustajan kanssa järjestettiin esim. Venäjä-klinikoita, joissa yritysten kanssa käytiin läpi heidän toimintasuunnitelmansa Venäjälle ja tarjottiin sitä edistäviä palveluja (esim. partnerihakua, markkina- ja markkinointikartoitusta, jakeluketjun kartoittamista ja potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kontaktointia sekä sertifiointi- ja tullauskäytäntöihin liittyvää selvitystä ja neuvontaa.)

Mitä mieltä olitte projektin toteutuksesta yhdessä East Consultingin kanssa?

Yhteistyö East Consultingin kanssa on sujunut projektin alusta loppuun saakka saumattomasti ja joustavasti. Pietari-edustajamme (Elena) teki työtään suurella paneutumisella ja plussana oli se, että saimme materiaalit valmiiksi suomen kielellä ja hän pystyi kommunikoimaan yritystemme kanssa suomeksi. Yrityksemme ovat kokeneet suurena lisäarvona konseptin, jossa palveluja pystyttiin tarjoamaan nopeasti ja monipuolisesti myös Venäjällä ja heidän kansainvälistymiseen pystyttiin hankkeen aikana keskittymään ottaen huomioon koko kv-polku ja yritysten yksilölliset tarpeet.

Järjestimme hankkeen aikana ison markkinointi- ja verkostoitumistapahtuman Pietarissa ja siinä East Consulting Oy on ollut erittäin suurena apuna paikallisena asiantuntijana ja järjestäjänä.

Venäjä-klinikka Hämeenlinnassa 12.5.

Venäjä-klinikka Hämeenlinnassa 12.5.2016

DSC_0020

Haastattelimme myös hankkeessa vahvasti mukana ollutta projektipäällikköämme Elena Yatsukia ja kysyimme hänen ajatuksiaan tämänkaltaisesta yhteistyömallista ja sen hyödyistä kehitysyhtiölle.

 

 

Mitä mieltä olet tällaisestä mallista, jossa kehitysyhtiö tekee yhteistyötä ostopalveluna yrityksen kanssa, jolla on henkilökunta kohdemarkkinassa? Kuinka paljon hyödyllisempää ja tuloksellisempaa se on esim. kehitysyhtiön näkökulmasta?

Tällaisestä mallista on paljon hyötyä kehitysyhtiölle, sillä silloin sen ei tarvitse perustaa omaa yritystä kohdemaahan ja näin hallita paikoin työlästä yrityksen rekisteröimisprosessia, rekrytoida… henkilökuntaa, tarjota apua kirjanpitoon liittyvissä asioissa ja niin edelleen. Kuvitellaan tilanne: suomalainen yritys lähtee Venäjän markkinoille ensimmäistä kertaa. Ensikertalainen joutuu käyttämään huomattavasti enemmän aikaa kaikkeen, koska markkinalle ominaisista yksityiskohdista ei ole mitään tietoa. Harva tietää, millainen verotusjärjestelmä on, miten hakea sertifikaatit tuotteille ja mistä saada tietoa lakiasioista esim. lomiin ja palkkaan liittyen. Tässä kohtaa yritys käyttää usein ulkopuolisen asiantuntijan apua yrityksen rekisteröinnissä ja pätevän henkilökunnan palkkaamisessa. Kaikki kuitenkin tietävät, että ensimmäiset askeleet uudella markkinalla ovat vaikeimpia ja vaivalloisimpia, ja niihin kuluu eniten aikaa.

Urani aikana olen ollut muutaman kerran mukana perustamassa yritystä aivan alusta asti kansainvälisille markkinoille, ja joka kerta olen kohdannut pieniä yksityiskohtia ja tekijöitä, jotka ovat olleet tuttuja pidempään toimineille yrityksille mutta haastavia alkutaipaleella oleville. Vasta-alkajan rooli on riskialtis.

Siksi en voikaan muuta kuin suositella, että yritykset ryhtyvät kv-liiketoimintaan ja kehittävät olemassaolevaa kv-liiketoimintaa kansainvälisen kauppaan erikoistuneen yrityksen kanssa. Se on tehokkaampaa ja taloudellisempaa sellaisen toimijan kanssa, joka hallitsee valitun markkinan erinomaisesti.

Millaista on ollut työskennellä East Consultingin tiimin kanssa?

East Consultingin ammattimaisen tiimin tuki on ollut aina saatavilla ja yhteistyö on ollut kaikkinensa hedelmällistä. Työskentelytapa on ollut vuorovaikutteista kokemuksia ja tietoa jakaen, ja olen aina saanut tukea ja neuvoa tehtävissäni. Tämän lisäksi esimerkiksi sairastapauksissa minun ei tarvinnut olla huolissaan, sillä tiesin tehtävieni hoituvan joka tapauksessa kollegoideni johdolla.

Elena siirtyy hankkeen päättymisen myötä uusien haasteiden pariin. Koko East Consultingin tiimi haluaakin kiittää Elenaa asiantuntijuudesta ja tuesta ja toivottaa kaikkea parasta uusiin seikkailuihin!

Petri Sagulin

Kommentoi 0

Jätä kommentti